Pooloa auringossa ja sokkonavigointia Galaxylla

Joulukuun 1. päivä pakkasimme tavaramme ja menimme aamiaiselle, jossa taas saimme kokea erän "hitaasti hyvää tulee" -mentaliteettia – puolityhjässä kymmenen pöydän aamiaistilassa onkin melko haasteellista saada keittiön puolella aikaiseksi yksi munakas alle puolessa tunnissa, senhän tiedämme kaikki... Näistä sarkastissävyisistä pikku parjaamisista huolimatta pitää todeta, että huoneistohotelli Coral Boutique Hotel Apartments on oikein varteenotettava vaihtoehto. Sijainti hyvä, huoneisto on tilava ja siisti, isossa keittiössä on kaikki tarvittava (aamiaisen olisi voinut hyvin tehdä ja syödä siellä)  ja henkilökunta erittäin ystävällinen, joten suositteluni. Etenkin perheellisille.

Oli meillä hauskanpidon lisäksi asiaakin Dubaissa. Volvon valot oli Abu Dhabissa edellisessä huollossa säädetty kummallisen alas, näyttivät vajaan 25 metrin päähän niin, että valokeila "katkesi" asvalttiin. Abu Dhabin huollossa tosin väittivät kivenkovaa, ettei valoille oltu tehty mitään – sinänsä hauska väite, sillä huoltopaperissa oli rastitettu kohta "Ajovalojen tarkastus ja säätö". Joskus pääsee helpommalla hoitamalla tämantyyilinen asia toisaalla, joten ajoimme Dubain Volvohuoltoon, jossa säätö sujui muutamassa minuutissa ja huoltomies vielä näytti kaupan päälle, miten sen voi tehdä itse. Eikä maksanut mitään. Muuta kuin sen, että niissä muutamassa minuutissa Madam Hiekkismama ehti katsoa suurempia ja tilavampia autoja XC60 tilalle... Ja kalliimpia. Herra Hiekkismaman sponsori ei näistä shoppailuajatuksista lämmennyt, vaan talutti lempeästi suurudenhullun sponsoroitavansa takaisin oman ruskean maantiekiitäjämme pelkääjän paikalle.

Next stop oli liike nimeltä Matalan. Lähin sellainen löytyi hauskasta kaupunginosasta Lamcy Plaza -nimisestä intialaisomisteisesta pikkumallista, joka Dubain mittakaavassa näytti varsin kodikkaalta, matalan profiilinsa ansiosta. Ei siis yhtään pilvenpiirtäjää tai edes 4-kerroksista korkeampaa rakennusta kauppakeskuksen ympäristössä. Matalan-liike matalassa kaupunginosassa (heh heh, olenpa hauska) myy kaikenlaista vaatteista sisustusjuttuihin, ja nyt metsästimme kyseisen ketjun toisessa kaupassa näkemiäni hauskoja keksipurkkeja. Tällaisia:

Lisää purkkeja kotiin

Purkit löytyi, samoin valokuvakehys, kiva sisustuskyltti, pari kakkuvatia, piknik-viltti, vessanmatto, tiskiharja (ns. länsimaalainen malliltaan) ja kassan vierestä vielä hauska hiuspanta sekä maman muistin pätkiessä tarpeeton heräteostos, söpö oranssinsävyinen iltalaukku, täydellinen sille Hietsun torikirppikseltä ostetulle ihanalle mekolle, jolle olin jo aiemmin löytänyt täydellisen kullanvärisen iltalaukun Porvoon Löytöpisteen kirppikseltä ja jota varten olin jo yli kymmenen vuotta aikaisemmin ennakoiden ostanut täydelliset kultasandaalit, mistälie kirpparilta nekin... Joten jos nyt joku on vailla oranssisävyistä hörhelölaukkua, let me know.

Ostimme vielä piknik-eväät lähteäksemme seuraamaan poolo-ottelua. Mallin parkkipaikalla saimme loistoidean ostaa pizzan. Mama meni pizzeriaan tilatakseen yhden pienen pizzan, mutta jossain kohtaa tilaustapahtumaa tarjoilija lumosi pahaa aavistamattoman maman kertomalla että yksi pikkupizza ei vie nälkää, se on toosipieni. Niinpä mama tilasi seuraava sizea ja kaksi kpl. Ja odotti. Ja odotti. Ja odotti... Niin teki myös herra pienen volvon omistaja siinä edustalla, siinä pienessä volvossaan. Suomalaiselle mentaliteetille tämä slowhomma on kyllä varsin terveellistä. Ihan oikeasti ei ole aina kiire, mutta silti nyt, kun La Martina Argentina Polo Cupin loppuottelun pokuja oltiin jo lämmittelemässä 40 minuutin ajomatkan päässä, odottavan aika alkoi käydä vähän pitkäksi... ja tulihan ne pizzat viimein.

Vihdoin pooloklubilla suuntasimme ihan pienen volvomme keskikentän piknik-alueelle ja leiriydyimme kivasti suht keskelle pelikentän reunaa. Valitettavasti emme nähneet sieltäkäsin Herra Sheikkiä, mutta seuraamamme ottelut kompensoivat melko hyvin tämän suuren pettymyksen. Poolo on aivan tajuton peli – ohjaapa täydessä laukassa hevosta, varo hitunen kanssapelaajia ja heidän hevosiaan samalla ja osu vielä mailalla pieneen valkoiseen palloon siinä sähellyksessä sekä saa aikaiseksi maali! Aivan mahtavaa katseltavaa!

Koppotikoppoti...

Täytyy silti myöntää, että hevosten ohjauskalustot olivat aika rajuja, apuohjaa toisensa perään, kuolaimet (maallikolle tiedoksi, se on se rautajuttu siellä hevosen suussa) kovimmasta päästä nekin. Ei ne hevoset tosin ihan helpolla muuten toimisi noin salamannopeasti tuossa hässäkässä.

Välihuomautus:
Pooloa pääsee muuten täällä tavallinenkin pulliainen kokeilemaan ammattilaisen opastuksella. Hinta 2 tunnin setistä on muistaakseni 800 dirhamia. Hevoset ovat varmaan siihen hommaan säyseämpiä, ja pallo rantapallon kokoinen, että tyhmempikin voi siihen osua, jopa vauhdissa. Allergikkoheppatyttö suunnittelee jo nappaavansa pari kyytablettia mennäkseen poolo-opetukseen...

Hevosihminen: Laske apuohjat!

Maman ja pienen volvon omistajan seuratessa peliä, Linus kävi solmimassa kontakteja muiden piknikkaajien lasten kanssa. Bongasipa myös erittäin sievän argentiinalaisen 2-vuotiaan Africa-tytön, jonka isä toimi peleissä erotuomarina. Kävipä myös niin, että pieni argentiinatar ihastui Linukseen niin, että hengailivat enemmän tai vähemmän koko pelin ajan toistensa seurassa. Pelin ollessa lopuillaan, nuori Casanovamme oli jo liehittelystä melko väsynyt, joten hän huilaili rattaissaan. Tyttö tuli Linuksen luokse, katseli häntä suunnattomalla ihailulla, antoi suukon, katsoi taas hetken, antoi toisen ja vielä kolmannenkin ja Casanova hymyili muikeasti takaisin. Oih, nuorta lempeä...

Pienet rakkaudet :)

Mutta kaikki ihanuus loppuu aikanaan, peli loppui, lumous murtui ja tytön äiti haki hänet omaan leiriin, me pakkasimme piknik-vilttimme autoon ja lähdimme ajamaan kohti suurta tuntematonta, vaikka luulimme olevamme menossa Fujairaan. Siitä kiitos Samsung Galaxyn aivan loistavan surkealle navigaattoriohjelmalle.

Mama ja jälkikasvu ovat selvästi sukua toisilleen, auton moottorin hurahtaessa käyntiin alkaa väsyttää. Ja niin kävi, ettei ehditty montakaan kilometriä pitkin Dubai Bypass roadia, niin olimme pienihmisen kanssa syvässä unessa daddyn ohjatessa auton nokkaa kohti itää. Navigaattorin avulla. Miksi, sopii kysyä,  kun tämä reitti oli ajettu jo melko monta kertaa? Mama vastaa: Siksi, että ihmiselle, jonka käden jatkeena on miltei aina kännykkä (hyvin arabialainen tapa muuten...), Samsung Galaxy on uusi ja jännä ja navigaattori on uusi ja jännä ja aina pitää olla navigaattori päällä vaikka ajaisi omaan taskuunsa ;D...

Jossain vaiheessa havahduin ruususen unestani siihen, että olimme hidastaneet vauhtia, ja tie tuntui aavistuksen töyssyisemmältä kuin uutuuttaan hohtava kuuden kaistan bypass road. Olimme kuulemma oikoreitillä, jonka ansiosta oltaisiin tunnin päästä perillä. Jahas. Missä? Ei tietoa, mutta melko lähellä Fujairan suuntaan menevää tietä. Kuulemma.

Tie kääntyi pienemmälle tielle, rakennukset kutistuivat pieniksi savihökkelöiksi, ja yhdessä kohdassa tienposkessa oli kyltti, joka varoitti ohilaukkaavista hevosista... niinpä tietenkin. Toisessa taas tielle oli edellisen päivän sateen jäljiltä valahtanut hiekkaa sotkuiseen vesilätäkköön, jonka seurauksena ihmiset ajoivat vinon tienpenkan kautta, ettei auto sotkeentuisi. Tai jotain... Tie pieneni taas, meidät ohitti suuri musta nelivetomaasturi ja jatkoi hiekkaista mäkeä ylös. Niin teki nelivedoton Volvokin. Ja niin oltiinkin aavikon reunalla, edessä pelkkää hiekkadyyniä ja suuren mustan maasturin takavalot katosivat edessämme pimeään. Että sellainen oikoreitti... Jatkaisimmeko eteenpäin? Kyllä, valoisassa, ehkä, edellyttäen, että tietäisimme ylipäätään, missä olemme. Ei, pimeässä, ilman nelivetoa, ilman hajuakaan missä olimme emme-jatkaisi-eteenpäin.

Oikotien viimeinen valaistu pätkä ennen hiekkadyynejä,  epätasainen tiepohja syynä epätasaiseen kuvalaatuun...

Ajoimme siis takaisin bypass roadille puoli tuntia. Ja jatkoimme kiltisti ruodussa samaa vanhaa reittiä kuin ennenkin. Kunnes ystävämme navigaattori sai taas yliotteen ihanasta ja kultaisesta miehestäni. On alkoholiriippuvuuksia. On huumeriippuvuuksia. On peliriippuvuuksia. Ja nyt myös navigaattoririippuvuuksia. Tienviitta ilmoitti, että seuraavasta rampista piti kääntyä Fujairaan, suoraan tie jatkuisi etelämmäksi, Hattaan Omanin rajalle. Mutta navigaattori ilmoitti, että siitä piti jatkaa suoraan, ei kääntyä. Ja niin  tehtiin, kuten tuo rosvo määräili. Ja ajoimme puoli tuntia turhaan seuraavalle U-käännöskohtaan ja takaisin. Sille rampille, joka kääntyy sinne Fujairaan. Eikä enää uskottu navigaattoria, jonka ansiosta olimme ajaneet turhaan toista tuntia. Hirvittävän käytännöllinen tuo tuollainen navigaattoriasia. Onneksi bensa on täällä halpaa kuin se perinteinen edukkaan hinnan mittapuu, saippua. Ja tulimmehan me lopulta perille. Se lienee tärkeintä.

Pooloa ukkosmyrskyssä ja shoppailua talvimaisemissa

Rakas mieheni Petri sai tässä syksyn aikana hieman noottia siitä, että ellemme ole menossa asioille Abu Dhabiin, poistumme aavikkokylästä vain lähteäksemme itärannikolle sukellusjuttuihin. Eihän siinä mitään, minäkin sukellan ja täällä lämpimissä kirkkaissa vesissä on maailman ihaninta pulahtaa suureen siniseen rajattomaan akvaarioon, jonka pinnan alla avautuu kauneutta silminkantamattomiin, huumaavaa hiljaisuutta, outoja olioita, haiden ja kilpikonnien bongailua... Ja ihana itärannikko jonka taustalla jylhät vuoret, sinne voisin vaikka muuttaa! Mutta kun ihanalla itärannikolla ei olekaan ollut aikaa tutustua muuhun kuin sukelluskeskuksen rantaan ja on hengaillut erittäin aktiivisen pienen pojan kanssa 2–3 viikonloppua siinä samaisessa rannassa sillä aikaa, kun isi suorittaa sukelluskurssia kaksisataaviisikymmentäkahdeksanjapuoli, alkaa tuntua siltä, että sitä voisi joskus viettää viikonloppunsa muullakin tavalla. Joskus. Toisinaan.

Niinpä isi otti vihjeestä vaarin (merkillinen ilmaisu tuo...) ja järjesti ikuiselle hevostyttövaimolleen heppaohjelmaa :) Varattiin UAE:n kansallispäivän pitkän viikonlopun alkuun hotelli Dubaista mennäksemme Dubai Polo & Equestrian Clubille herkulliselle perjantaibrunssille, jonka jälkeen oli tarkoitus siirtyä terassille seuraamaan La Martina Argentina ottelun loppupelejä Arabiemiraattien leppeässä talvisäässä Arabian auringon alla, viiniä lipittäen. En ole koskaan nähnyt hevospooloa livenä, saati oikeastaan paljon telkkaristakaan, se kun ei nyt satu olemaan niin kova hitti Suomessa, joten olimme usein puhuneet, tästä jo keväästä asti, mutta nyt se myös toteutuisi.

Lähtöaamuna perjantaina 30.11. Ruwaisissa oli satanut. Vettä!? Täällä!? Taas. Olihan ropissut edellisenäkin päivänä... Taivas oli harmaa ja keli lämmin mutta tuulinen. Talviko se yritti todenteolla tännekin!? No, päätimme, että Dubaissa aurinko paistaa aina ja lähdimme matkaan. Abu Dhabia kohden pilvisyys vain lisääntyi ja Dubaita lähestyessämme tuli pari oikein rankkaa sadekuuroa.

Sataa, sataa, ropisee

Mutta pooloclubilla paistoi aurinko, puitteet olivat hevosurheilulle aivan mahtavat ja me nautimme ihanan brunssibuffet'n sillä aikaa, kun pikkumonsteri istui kommentoimassa suureen ääneen lapsinurkkauksessa pyörivää Cars-leffaa muiden lasten... hmm... iloksi. Ruokailun jälkeen siirryimme ulos terassille odottamaan ottelun alkua.

Pooloponeja lämmiteltiin pelikentän ympäri kiertävällä hiekkapohjaisella radalla. Ei yhtä eikä kahta, vaan MONTA. Ja yhdellä kaverilla saattoi olla käsihevosena – eli ratsastettavan lisäksi "talutushihnassa" – ainakin neljä muuta. Aivan upeita, kiiltäviä, huippuunsa trimmattuja urheiluhevosia!  Mama pääsi hiukan fiilistelemään entisaikoja, kun sai mennä rapsuttelemaan paria pokua ja ainakin henkisesti laukkaamaan täysillä ympäri rataa. Mutta uhkaavan tummat pilvet taivaalla siirsivät kuin siirsivätkin ottelun seuraavalle päivälle. Eikä ne pilvet enää vain uhkailleet, vaan kohta alkoikin sellainen ukkosmyrksy, että moista olekaan ihan hetkeen U.A.E:ssa nähty!

Iltapäiväkävelyllä

Ottelu siis peruuntui, mutta respan tyttö kertoi, että se siirtyisi seuraavalle päivälle, jolloin myös Argentiina suurlähettiläs ja Dubain hallitsija His Highness Sheikh Mohammed Bin Rashid Al Maktoum olisi paikalla. Wow, ei hölmömpiä kanssakatsojia! Mainittakoon, että Sheikki Mohammed Bin Rashid Al Maktoum on tunnettu henkilö hevospiireissa Suomea myöten, kilpailee mm. matkaratsastuksessa maailmanmestaruustasolla. Eräänlainen matkaratsastuksen Kimi Räikkönen siis.

Sieltä se ukkonen vyöryy...

Hotellille vihdoin päästyämme – liikenne ei ole ihan sitä sujuvinta, kun täällä on tällainen outo luonnonilmiö kuin kaatosade, eikä navigaattori aina osaa ohjata oikean hotellin ovelle – sade oli lakannut ja me teimme kävellen pienen koukkausen läheiseen shoppailutaivaaseen, Mall of the Emiratesiin. Katukaivot kun ovat kaiketi täynnä hiekkaa veden sijaan, erään ohittamamme hotellin edustalla oli aikamoinen tulva, jota palomiehet yrittivät saada laantumaan (toim. huom. Näitä paikallisia tulvia olikin sinä yönä ja seuraavana päivänä ympäri puoli valtakuntaa Abu Dhabista lähtien naapurimaa Omania myöten). Pääsimme onneksi malliin kuivin jaloin. Mall of the Emirates on valtava, pintakiiltävä laitos ja the place to be, jos täällä sattuu tulemaan ylitsepääsemätön tarve laskettelemaan tai kelkkamäkeen, sillä täältä löytyy Ski Dubai, maailman suurin (kuinkas muuten...) sisälaskettelumäki. Myös the place to be, jos haluat kaikki merkkijutut saman katon alta ja sinulla on rajattomasti rahaa tuhlata. Ei siis oikein minun mieleen, mutta löytyi sieltä ihana lastenvaateliike Carter's. Sieltä ostimme parin joululahjan lisäksi Linukselle pieneksi jääneen hurrjan tiikeripaidan tilalle uuden traktori-paidan, joka sai ihailevan "UUIII"-hyväksynnän tulevalta käyttäjältä itseltään. Traktorit, koneet ja moottoripyörät kun ovat pienen pojan pienessä elämässä Niitä Tärkeimpiä Asioita, jotka kulkevat toistaiseksi yhteisnimellä BumBumm.

BumBumm-paita Carter'silta

Paita, joululahjat, joulukortit, maman uusi toilettilaukku ja iltapalahedelmät kassissa lähdimme takaisin hotellille yöunille. Tai näin luulimme. Jouduimme vain vaatimattomat 3 kertaa pyytämään klo 22.30 aikoihin Linukselle vauvasänkyä, kunnes se vihdoin löysi tiensä huoneeseemme. Siis sitä samaa, joka oli luvattu tuoda klo 19 tsekattuamme sisälle ;)  Tähänkin kai pätee se Inshallah. "Tuomme sen tuotapikaa Inshallah". Niin no, minnekäs tässä nyt onkaan kiire valmiissa maailmassa...?

Rikos ja rangaistus aavikkokylässä osa I

Esipuhe

Jos Arabiemiraateissa ajat kolarin, pienenkin, pitää pysyä tapahtumapaikalla ja paikalle on kutsuttava poliisi. Pieni kolari pitää sisällään myös parkkipaikalla sattuneet naapuriauton naarmuttamiset yms ovenkolhut. Poliisisedät ilmestyvät paikalle vaihtelevan nopeasti, kirjoittavat raportin, jonka rekisteröit lähimmällä poliisilaitoksella hintaan 300–400 dirhamia, jolla taas saat maagisen"vihreän paperin", jonka viet vakuutusyhtiölle, jonka jälkeen voit korjauttaa autosi. Siis jos haluat naarmusi korjauttaa ja saada myös vakuutuksesta rahat. Jos et, drive on ja toivo, että jonain päivänä joku haluaa ostaa murjotun kulkupelisi. Ilman tällaista pientä käytäntöketjua et siis todellakaan SAA autoa korjattua. Jos vastapuoli on autoasi kolhaissut ja karannut paikalta, sinä maksat viulut yksin. Reilua? Njaa, mutta näin se nyt vain on.

Ja sitten itse tarinaan:

Eräänä päivänä rohkaisin vihdoin mieleni ja menin pirauttamaan yläkerran emiraattiperheen ovikelloa. Olihan siihen vähän syytäkin:

A) Olimme asuneet täällä jo yli puoli vuotta

B) Olinhan puoli tuntia aikaisemmin tirvaissut Volvollamme heidän GMC:tä, joka pienenä ja huomaamattomana seisoi parkissa automme takana. Tämäntyylistä:

GMC Yukon, kätevä pikku perheauto.

Näin kävi. Oli kiire hakea lapsi daycaresta, kello läheni yhtä ja sehän tarkoittaa sitä, että Ladies Clubilla, jossa päivähoito sijaitsee, ollaan oltu lähtökuopissa jo 12.30 ja kaikkia harmittaa, että joku expat-mama ei tajua, että vaikka daycare on auki 08–13, se-ei-tarkoita-sitä-että-lapsi-haetaan-vasta-yhdeltä-duh!

Siispä. Kiire. Silti katsoin peruuttaneeni automme hillitysti parkkiruudusta. Ja katsoneeni, ettei takana ollut ketään. Senhän todisti jo sekin, ettei peruutustutka piipannut kertaakaan, ennenkuin takaa kuului "TUMPS"... Jahas, minä ihmettelemään, mitenkäs nyt menin osumaan jalkakäytävän reunaan, höh! Käännyin katsomaan ja siinähän se, aivan tyhjästä ilmestynyt kolossin kokoinen suurperheen maasturi seisoskeli...

Mitä tehdä? Oli n. 30 sekuntia aikaa miettiä. Kello oli viisi vaille yksi, ja tiesin, että siellä vajaan kilometrin päässä jo hengitettiin niskaan sylissä rakas jälkikasvuni. Tsekkasin vahingot, pikku naarmut takapuskurissamme, ehkä joku kolhu naapurin pikku kauppakassissa... Katsoin ympärilleni, kukaan ei ollut nähnyt. Selvä. First things first, ensin lapsen nouto, sitten soitto miehelle, sitten kotiin, sitten ilmoitus naapurille, sitten soitto poliisille. Paitsi että mies ei vastannut puhelimeen. Äh. Epätoivoinen sms puhelun vahvistukseksi. Ja vielä toinen "SOITA NYT PLIIS!!!" Sieluni silmin näin, kuinka mies ottaisi minusta eron, emiraattiperhe lynkkaisi minut, poliiisi kivittäisi ja sen päälle minut karkoitettaisiin maasta (Miten niin Drama Queen?). Ja toinen ei vastannut. Tai vastasi, että on puhelinkokouksessa ja soittaa puolen tunnin päästä. Selvä. Ehtisin siis vielä kauppaan ennen rikospaikalle paluuta... Mies soitti jotakuinkin kaupasta suoriuduttuani ja sovimme, että ensin käyn naapureilla, sitten soitetaan poliisi.

Palasin rikospaikalle ja menin, poika sylissä, lieventävänä asianhaarana ja henkinen hattu kourassa... Herttainen nuori nainen avasi oven, minä hädissäni kerroin kolhineeni heidän autoaan, ja hän toivotti tervetulleeksi heidän Majlis-huoneeseen istumaan ja kysyi, olimmeko ehtineet jo lapsen kanssa syödä lounasta? "Eeh, tuota ei, mutta juuri olisimme menossa kotiin syömään, kiitos vain. Siis se auton kolhu...??" Hänen miehensä (niin, nimimuisti on sukka, joten enpä muista kummankaan nimeä) tuli paikalle, rauhoitteli, että menee tarkistamaan vauriot ja soittaa poliisit, don't worry. Sillä aikaa me frouvaspersoonat istuimme rupattelemassa niitä näitä ja hänen lapsensa nappasivat Linuksen matkaan ja lähtivät leikkimään.

Juttelun aikana ehdin havainnoida asuntoa. Asuntomme, kuten kaikkien muiden tuttujemmekin asuntojen seinät ovat enemmän tai vähemmän ankean vitivalkoisia. Hyih. No, meille on kerrottu, ettei asunnon seiniä mielellään saa maalata/tapetoida ja jos niin tekee, ne pitäisi mielellään maalata takaisin valkoisiksi ennen poismuuttoa. Sille olemme tosin antaneet piutpaut ja maalikaupan ostoslista odottelee otollista Abu Dhabin matkaa. Nyt maalikauppaan meno sai aivan uutta pontta, sillä naapurimme asunto oli sellainen värien ilotulitus, ettei mitään rajaa! Eteisaula ja majlis ovat oranssikeltaiset, suurilla pinnoilla valtavia ornamenttikuvioita, pitkällä makuuhuoneet ohittavalla käytävällä raidalliset seinät ohjasivat kulkijaa (Adidas voisi taas nostaa kanteen, sillä täälläkään en osannut laskea, kuinka monta raitaa seinässä oli...). Olohuoneen seinistä näin vilauksen (emiraattiperheen yksityisaluetta), siellä limetinvihreille seinille oli maalattu miltei puolen metrin korkuisia riikinkukon sulkia ja katossa, kuten majliksenkin katossa oli vaaleansinisellä taivaalla pulleita cumuluspilviä. Lasten leikkihuoneessa toinen seinä vihreä, toinen syvän luumun violetti – melko kyseenalainen yhdistelmä. Ja parvekkeen seinille oli maalattu kaiteen korkeudelle asti punatiiliä... Joka tapauksessa asunto näytti niin erilaiselta ja tavallaan mukavammalta kuin kliinisen valkoinen labramme, vaikken aivan kaikkia värivalintoja allekirjoittanutkaan. Rouva tosin kertoi, että asunto oli tällainen heidän siihen muuttaessa, eli kaikki tämä oli edellisen asukkaan aikaansaannosta.

Naapurimies tuli takaisin. Vahingot heidän autossaan minimaaliset, eikä meidänkään auto ollut suuria kärsinyt, että ei tähän poliisia tarvittaisi. Hän oli kyllä soittanutkin poliisille, joka oli samaa mieltä, että pikkujuttu. Yritin, että kun se meidän auton naarmu varmaan pitää kyllä korjata, että eikö siihen tarvita kuitenkin sitä "green paperia". Ei kuulemma, tuo on niin pikkujuttu. Ok, kiitos, sanoisin miehelleni terveisiä, toivotin rouvan kohteliaasti vastavierailulle – jota saankin varmaan odottaaa tappiin asti – ja hän kiitti kohteliaasti ja sanoimme näkemiin – Ma'assalama!

Epilogi tai epikriisi, ihan miten vain

Emiraattipariskunta olikin mukava ja herttainen eikä lynkannutkaan minua, minua ei myöskään kivitetä Ruwaisin torille enkä lennä maasta. Ja toistaiseksi rakas hubbykin on luvannut jatkaa sponsorinani. Tosin tälle tarinalle seuraa jatkoa...

Baba Ganoush ja muuta mukavaa munakoisosta

Jordanialainen Amali piti meille suomalaisille rouvashenkilöille pari arabialaisen ruuan kokkailuoppituntia. Valitettavaa meille – mukavaa hänelle, mutta kokkailut loppuivat toistaiseksi siihen, että hän sai työpaikan. Nyt frouvat sitten käristelee itsekseen koisoja ja kehittelee ohjeista omannäköisiä.

Alla pari munakoisojuttua, joista oman pienen syömmein olen menettänyt ensimmäiselle. 

Baba Ganoush

2 isoa munakoisoa

1 iso tomaatti

0,5 vihreä paprika

1 pieni punasipuli

1 valkosipulin kynsi

0,5–1 sitruunan mehu

0,5–1 dl oliiviöljyä

pieni nippu persiljaa

ripaus suolaa maun mukaan

mustapippuria maun mukaan

Laita munakoisot kuumaan uuniin paahtumaan (150–180 °C ja grillivastuksella, jos uunista sellainen löytyy). Koisot ovat valmiita, kun sisus on aivan pehmeä, kuori on vaihtanut väriä ruskehtavaksi ja muuttunut ryppyiseksi. Se saa jopa hieman käristyä, munakoisoon tulee siten hieman savustettu maku. Aikaa paahto-operaatioon menee n. tunti, mutta kannattaa kuitenkin päiväunien sijaan tutustua oman uunin tehokkuuteen tunnin aikana.

Ota munakoisot uunista, tee kylkeen viilto ja kaavi sisus kulhoon. Tarvittaessa sisuksen voi hienontaa haarukalla. Kaada joukkoon 0,5 dl oliiviöljyä. Leikkaa tomaatti, paprika ja sipulit pieniksi kuutioiksi ja lisää munakoisoseokseen. Sekoita joukkoon persiljasilppu, sitruunamehu ja suola ja lorauta lopuksi päälle vähän öljyä.

Tarjoa vaikkapa grillatun lihan kanssa tai syö sellaisenaan alkupalana patongin/arabialaisen leivän kera.

Baba Ganoush, parasta munakoisosta!

Moutabal

2 isoa munakoisoa

4 tomaattia

2 valkosipulinkynttä

1 pieni vihreä chili silputtuna

0,5–1 dl oliiviöljyä

ripaus suolaa (maun mukaan)

Katso munakoisojen kypesnnysohje yllä. Tässä ohjeessa myös tomaatit laitetaan uuniin muhimaan pehmeiksi. Ne kyspyvät munakoisoja nopeammin, joten ota ne ulos uunista aiemmin.

Kaavi munakoisoista ja tomaateista sisus, hienonna haarukalla ja lisää mausteet. Tähän ohjeeseen voit käyttää munakoisojen sijaan myös perunoita. 

Mutabal sopii myös lihan lisukkeeksi tai sellaisenaan alkupalana patongin/arabialaisen leivän kera.