Rikos ja rangaistus aavikkokylässä osa I

Esipuhe

Jos Arabiemiraateissa ajat kolarin, pienenkin, pitää pysyä tapahtumapaikalla ja paikalle on kutsuttava poliisi. Pieni kolari pitää sisällään myös parkkipaikalla sattuneet naapuriauton naarmuttamiset yms ovenkolhut. Poliisisedät ilmestyvät paikalle vaihtelevan nopeasti, kirjoittavat raportin, jonka rekisteröit lähimmällä poliisilaitoksella hintaan 300–400 dirhamia, jolla taas saat maagisen"vihreän paperin", jonka viet vakuutusyhtiölle, jonka jälkeen voit korjauttaa autosi. Siis jos haluat naarmusi korjauttaa ja saada myös vakuutuksesta rahat. Jos et, drive on ja toivo, että jonain päivänä joku haluaa ostaa murjotun kulkupelisi. Ilman tällaista pientä käytäntöketjua et siis todellakaan SAA autoa korjattua. Jos vastapuoli on autoasi kolhaissut ja karannut paikalta, sinä maksat viulut yksin. Reilua? Njaa, mutta näin se nyt vain on.

Ja sitten itse tarinaan:

Eräänä päivänä rohkaisin vihdoin mieleni ja menin pirauttamaan yläkerran emiraattiperheen ovikelloa. Olihan siihen vähän syytäkin:

A) Olimme asuneet täällä jo yli puoli vuotta

B) Olinhan puoli tuntia aikaisemmin tirvaissut Volvollamme heidän GMC:tä, joka pienenä ja huomaamattomana seisoi parkissa automme takana. Tämäntyylistä:

GMC Yukon, kätevä pikku perheauto.

Näin kävi. Oli kiire hakea lapsi daycaresta, kello läheni yhtä ja sehän tarkoittaa sitä, että Ladies Clubilla, jossa päivähoito sijaitsee, ollaan oltu lähtökuopissa jo 12.30 ja kaikkia harmittaa, että joku expat-mama ei tajua, että vaikka daycare on auki 08–13, se-ei-tarkoita-sitä-että-lapsi-haetaan-vasta-yhdeltä-duh!

Siispä. Kiire. Silti katsoin peruuttaneeni automme hillitysti parkkiruudusta. Ja katsoneeni, ettei takana ollut ketään. Senhän todisti jo sekin, ettei peruutustutka piipannut kertaakaan, ennenkuin takaa kuului "TUMPS"... Jahas, minä ihmettelemään, mitenkäs nyt menin osumaan jalkakäytävän reunaan, höh! Käännyin katsomaan ja siinähän se, aivan tyhjästä ilmestynyt kolossin kokoinen suurperheen maasturi seisoskeli...

Mitä tehdä? Oli n. 30 sekuntia aikaa miettiä. Kello oli viisi vaille yksi, ja tiesin, että siellä vajaan kilometrin päässä jo hengitettiin niskaan sylissä rakas jälkikasvuni. Tsekkasin vahingot, pikku naarmut takapuskurissamme, ehkä joku kolhu naapurin pikku kauppakassissa... Katsoin ympärilleni, kukaan ei ollut nähnyt. Selvä. First things first, ensin lapsen nouto, sitten soitto miehelle, sitten kotiin, sitten ilmoitus naapurille, sitten soitto poliisille. Paitsi että mies ei vastannut puhelimeen. Äh. Epätoivoinen sms puhelun vahvistukseksi. Ja vielä toinen "SOITA NYT PLIIS!!!" Sieluni silmin näin, kuinka mies ottaisi minusta eron, emiraattiperhe lynkkaisi minut, poliiisi kivittäisi ja sen päälle minut karkoitettaisiin maasta (Miten niin Drama Queen?). Ja toinen ei vastannut. Tai vastasi, että on puhelinkokouksessa ja soittaa puolen tunnin päästä. Selvä. Ehtisin siis vielä kauppaan ennen rikospaikalle paluuta... Mies soitti jotakuinkin kaupasta suoriuduttuani ja sovimme, että ensin käyn naapureilla, sitten soitetaan poliisi.

Palasin rikospaikalle ja menin, poika sylissä, lieventävänä asianhaarana ja henkinen hattu kourassa... Herttainen nuori nainen avasi oven, minä hädissäni kerroin kolhineeni heidän autoaan, ja hän toivotti tervetulleeksi heidän Majlis-huoneeseen istumaan ja kysyi, olimmeko ehtineet jo lapsen kanssa syödä lounasta? "Eeh, tuota ei, mutta juuri olisimme menossa kotiin syömään, kiitos vain. Siis se auton kolhu...??" Hänen miehensä (niin, nimimuisti on sukka, joten enpä muista kummankaan nimeä) tuli paikalle, rauhoitteli, että menee tarkistamaan vauriot ja soittaa poliisit, don't worry. Sillä aikaa me frouvaspersoonat istuimme rupattelemassa niitä näitä ja hänen lapsensa nappasivat Linuksen matkaan ja lähtivät leikkimään.

Juttelun aikana ehdin havainnoida asuntoa. Asuntomme, kuten kaikkien muiden tuttujemmekin asuntojen seinät ovat enemmän tai vähemmän ankean vitivalkoisia. Hyih. No, meille on kerrottu, ettei asunnon seiniä mielellään saa maalata/tapetoida ja jos niin tekee, ne pitäisi mielellään maalata takaisin valkoisiksi ennen poismuuttoa. Sille olemme tosin antaneet piutpaut ja maalikaupan ostoslista odottelee otollista Abu Dhabin matkaa. Nyt maalikauppaan meno sai aivan uutta pontta, sillä naapurimme asunto oli sellainen värien ilotulitus, ettei mitään rajaa! Eteisaula ja majlis ovat oranssikeltaiset, suurilla pinnoilla valtavia ornamenttikuvioita, pitkällä makuuhuoneet ohittavalla käytävällä raidalliset seinät ohjasivat kulkijaa (Adidas voisi taas nostaa kanteen, sillä täälläkään en osannut laskea, kuinka monta raitaa seinässä oli...). Olohuoneen seinistä näin vilauksen (emiraattiperheen yksityisaluetta), siellä limetinvihreille seinille oli maalattu miltei puolen metrin korkuisia riikinkukon sulkia ja katossa, kuten majliksenkin katossa oli vaaleansinisellä taivaalla pulleita cumuluspilviä. Lasten leikkihuoneessa toinen seinä vihreä, toinen syvän luumun violetti – melko kyseenalainen yhdistelmä. Ja parvekkeen seinille oli maalattu kaiteen korkeudelle asti punatiiliä... Joka tapauksessa asunto näytti niin erilaiselta ja tavallaan mukavammalta kuin kliinisen valkoinen labramme, vaikken aivan kaikkia värivalintoja allekirjoittanutkaan. Rouva tosin kertoi, että asunto oli tällainen heidän siihen muuttaessa, eli kaikki tämä oli edellisen asukkaan aikaansaannosta.

Naapurimies tuli takaisin. Vahingot heidän autossaan minimaaliset, eikä meidänkään auto ollut suuria kärsinyt, että ei tähän poliisia tarvittaisi. Hän oli kyllä soittanutkin poliisille, joka oli samaa mieltä, että pikkujuttu. Yritin, että kun se meidän auton naarmu varmaan pitää kyllä korjata, että eikö siihen tarvita kuitenkin sitä "green paperia". Ei kuulemma, tuo on niin pikkujuttu. Ok, kiitos, sanoisin miehelleni terveisiä, toivotin rouvan kohteliaasti vastavierailulle – jota saankin varmaan odottaaa tappiin asti – ja hän kiitti kohteliaasti ja sanoimme näkemiin – Ma'assalama!

Epilogi tai epikriisi, ihan miten vain

Emiraattipariskunta olikin mukava ja herttainen eikä lynkannutkaan minua, minua ei myöskään kivitetä Ruwaisin torille enkä lennä maasta. Ja toistaiseksi rakas hubbykin on luvannut jatkaa sponsorinani. Tosin tälle tarinalle seuraa jatkoa...