Tänään tunnen surua.
Henkilökohtaisella tasolla:
Rakas pieni koirani Olga siirtyi eilen 25.5. pilven reunalle, koirien taivaaseen. Näin olisi hyvä ajatella. Että se jollain astraalitasolla elää eteenpäin, terveenä, nuorena, pirteänä ja iloisena. Me Olgan tunteneet suremme pienen koirapersoonan poistumista elämästämme, mutta olemme myös kovin kiitollisia siitä, että se antoi meille miltei 13 vuotta iloa, riemua, lohdutusta ja lempeyttä. Ja aikaa. Vastalahjaksi rakas sijaiskoti-Maiju hoiti puolestani sen raskaimman mutta myös lemmikinomistajan tärkeimmän tehtävän ja päästi Olgamummin pois, kun pikkuinen sydän ei enää jaksanut. Muistot elää silti ikuisesti. Lepää rauhassa, Olgaseni.
Laajemmalla tasolla:
Kuuntelimme aamulla Suomen uutisia täällä kaukana poissa. Korviin kantautui karmea uutinen Hyvinkäältä - yksi kuollut ja 8 haavoittunutta. Tällä hetkellä päivää jo kaksi kuollutta... Miksi, kysymme? Niin miksi? Jumalan tarkoitukseen en oikein usko. Ja kyseessä on poliisin mukaan täysin normaali 18-vuotias. Meille muille "normaaleille" ei käy järkeen, miksi?
Normaali? Joka tekee tuollaista?! Vai näennäisesti normaali ja sisäisesti todella pahoin voiva ihmisraukka, joka on vain yrittänyt jaksaa kahlata "normaalina" läpi elämän. Sillä julkisivun pitää näyttää hyvältä, maksoi mitä maksoi, vaikkei edes ole millä maksaa. Et saa olla heikko, et köyhä, et saa väsyä, et masentua, vain jaksaa, kyetä, pystyä, suorittaa, uusiutua, taistella työmarkkinoilla, asuntomarkkinoilla, parhaasta tarhapaikasta, parhaasta lukiopaikasta, parhaasta opiskelupaikasta, parhaasta työpaikasta, parhaasta parisuhteesta, menestyksestä jne jne. Pienestä pitäen pitää olla oikeanmerkkiset vaatteet, polkupyörät, jopa kumisaappaatkin, ettei julkisivu rapistu ja ettei koulussa kiusata. Pitää "ehtiä" tapaamaan kavereita ja pitää aikatauluttaa tapaamiset, että ehtii suunnitella muut menonsa, että ehtii hoitaa parisuhteensakin siinä välissä. Työn ohessa siis, jos ehtii. Tämän päivän jatkuva suorittaminen on johtanut siihen, ettei kenelläkään ole aikaa kysyä toiselta "Miten voit? Onko kaikki hyvin?" saati ennenkaikkea kuunnella vastausta. Kiireiltään.
En tiedä, mutta luulenpa, että tämä "ihan normaali" hyvinkääläismies on yksi oravanpyörän pinnojen väliin jäänyt. Ei enää kestänyt kyytiä, ja pyysi – ei, vaati itselleen huomiota ja apua tällä karmealla teolla. Kuten teki se helsinkiläismies, joka ensin tappoi perheensä, sitten itsensä. Tai se ihmisraukka, joka Varkaudessa puukotti pyöräilijätytön, koska halusi psykiatriseen hoitoon, eikä nähnyt muuta tapaa sellaiseen päästä. Tai kouluampujat...
Lista on loputon. Ja lohduton. Ja mitä lottovoittajien lintukodossa tehdään? Päivitellään, kuinka joku voi tehdä jotain noin kamalaa! Tiukennetaan aseenkantolupien saamista! Ja parin viikon päästä tapahtuneesta jatketaan laput silmillä sitä oman julkisivun ylläpitoa, sillä se se vasta tärkeää onkin. Ken jaksaa, ken ei. Jos et jaksa, olet luuseri.
Itse ongelman ytimiin ei puututa: Nuorten työttömyyteen, siihen ei puututa, sillä esimerkiksi opiskelijoita voi ottaa ilmaiseksi duuniin työharjoittelun ajaksi. Miksi silloin palkata ketään, kun voi napata uutta ilmaisduunaria tuuttiin taas sopivan ajan kuluttua? Tai lasten ja nuorten räjähdysmäiseen henkiseen pahoinvointiin, mielenterveydenhoidon resurssien puutteeseen ja luvattoman pitkiin hoitoonpääsyjonoihin, avohoitopotilaiden pelkoon elää itsensä ja ääniensä kanssa, siihen ei puututa. Tai siihen, MIKSI monet ihmiset voivat niin tolkuttoman huonosti maassamme. Se ei ole tärkeää, sillä nämä ihmiset eivät menesty, eivät vaurastu eivätkä tuo hyvinvointia kenellekään, joten turha hukata resursseja laumaan luusereita. Hakeutukoon muualle, jos ei oravanpyörässä juoksua jaksa. Hakekoon pillerirasian, jos ei kunnalliseen hoitoon pääsyyn odottamista jaksa/ei ole varaa yksityiseen. Häipyköön. Money talks, shit walks, niinkö? Sillä se hoituu. Ampukoon itsensä. Ikävä kyllä viime aikoina myös monen sivullisen, läheisen ja myös tuntemattoman, sekä kaikkien näiden uhrien omaisten kustannuksella.
Suren syvästi. Uhrien puolesta. Heidän omaistensa puolesta. Ja ennenkaikkea tekijän puolesta. Sen, joka jäi yksin. Ja purki yksinäisyytensä näin.
Milloin ihmeessä tajutaan, ettei näin voi jatkua!!? Milloin ihmeessä tajutaan, että pahoinvointi ei poistu kääntämällä sille selkänsä? Eikä sillä, että tiukennetaan aseenkantolakia?
Toivon hartaasti, että minulla tulee olemaan omalle pojalleni tarpeeksi rakkautta ja aikaa. Aikaa kuunnella, leikkiä ja touhuta. Toivon, että pystyn hänelle opettamaan, ettei materia, merkkivermeet ja ulkoinen, näennäinen täydellisyys välttämättä tee onnelliseksi. Että avarakatseisuus, muiden huomioiminen ja elämän kunnioittaminen, kuitenkin itseään ja omia mielipiteitään unohtamatta, on se, miten elää ja menestyä. Olla oman elämänsä menestyjä. Ei vatsahaavoineen ja Prozaceineen pörssiyhtiön menestyjä. Niin toivon.
Henkilökohtaisella tasolla:
Rakas pieni koirani Olga siirtyi eilen 25.5. pilven reunalle, koirien taivaaseen. Näin olisi hyvä ajatella. Että se jollain astraalitasolla elää eteenpäin, terveenä, nuorena, pirteänä ja iloisena. Me Olgan tunteneet suremme pienen koirapersoonan poistumista elämästämme, mutta olemme myös kovin kiitollisia siitä, että se antoi meille miltei 13 vuotta iloa, riemua, lohdutusta ja lempeyttä. Ja aikaa. Vastalahjaksi rakas sijaiskoti-Maiju hoiti puolestani sen raskaimman mutta myös lemmikinomistajan tärkeimmän tehtävän ja päästi Olgamummin pois, kun pikkuinen sydän ei enää jaksanut. Muistot elää silti ikuisesti. Lepää rauhassa, Olgaseni.
Laajemmalla tasolla:
Kuuntelimme aamulla Suomen uutisia täällä kaukana poissa. Korviin kantautui karmea uutinen Hyvinkäältä - yksi kuollut ja 8 haavoittunutta. Tällä hetkellä päivää jo kaksi kuollutta... Miksi, kysymme? Niin miksi? Jumalan tarkoitukseen en oikein usko. Ja kyseessä on poliisin mukaan täysin normaali 18-vuotias. Meille muille "normaaleille" ei käy järkeen, miksi?
Normaali? Joka tekee tuollaista?! Vai näennäisesti normaali ja sisäisesti todella pahoin voiva ihmisraukka, joka on vain yrittänyt jaksaa kahlata "normaalina" läpi elämän. Sillä julkisivun pitää näyttää hyvältä, maksoi mitä maksoi, vaikkei edes ole millä maksaa. Et saa olla heikko, et köyhä, et saa väsyä, et masentua, vain jaksaa, kyetä, pystyä, suorittaa, uusiutua, taistella työmarkkinoilla, asuntomarkkinoilla, parhaasta tarhapaikasta, parhaasta lukiopaikasta, parhaasta opiskelupaikasta, parhaasta työpaikasta, parhaasta parisuhteesta, menestyksestä jne jne. Pienestä pitäen pitää olla oikeanmerkkiset vaatteet, polkupyörät, jopa kumisaappaatkin, ettei julkisivu rapistu ja ettei koulussa kiusata. Pitää "ehtiä" tapaamaan kavereita ja pitää aikatauluttaa tapaamiset, että ehtii suunnitella muut menonsa, että ehtii hoitaa parisuhteensakin siinä välissä. Työn ohessa siis, jos ehtii. Tämän päivän jatkuva suorittaminen on johtanut siihen, ettei kenelläkään ole aikaa kysyä toiselta "Miten voit? Onko kaikki hyvin?" saati ennenkaikkea kuunnella vastausta. Kiireiltään.
En tiedä, mutta luulenpa, että tämä "ihan normaali" hyvinkääläismies on yksi oravanpyörän pinnojen väliin jäänyt. Ei enää kestänyt kyytiä, ja pyysi – ei, vaati itselleen huomiota ja apua tällä karmealla teolla. Kuten teki se helsinkiläismies, joka ensin tappoi perheensä, sitten itsensä. Tai se ihmisraukka, joka Varkaudessa puukotti pyöräilijätytön, koska halusi psykiatriseen hoitoon, eikä nähnyt muuta tapaa sellaiseen päästä. Tai kouluampujat...
Lista on loputon. Ja lohduton. Ja mitä lottovoittajien lintukodossa tehdään? Päivitellään, kuinka joku voi tehdä jotain noin kamalaa! Tiukennetaan aseenkantolupien saamista! Ja parin viikon päästä tapahtuneesta jatketaan laput silmillä sitä oman julkisivun ylläpitoa, sillä se se vasta tärkeää onkin. Ken jaksaa, ken ei. Jos et jaksa, olet luuseri.
Itse ongelman ytimiin ei puututa: Nuorten työttömyyteen, siihen ei puututa, sillä esimerkiksi opiskelijoita voi ottaa ilmaiseksi duuniin työharjoittelun ajaksi. Miksi silloin palkata ketään, kun voi napata uutta ilmaisduunaria tuuttiin taas sopivan ajan kuluttua? Tai lasten ja nuorten räjähdysmäiseen henkiseen pahoinvointiin, mielenterveydenhoidon resurssien puutteeseen ja luvattoman pitkiin hoitoonpääsyjonoihin, avohoitopotilaiden pelkoon elää itsensä ja ääniensä kanssa, siihen ei puututa. Tai siihen, MIKSI monet ihmiset voivat niin tolkuttoman huonosti maassamme. Se ei ole tärkeää, sillä nämä ihmiset eivät menesty, eivät vaurastu eivätkä tuo hyvinvointia kenellekään, joten turha hukata resursseja laumaan luusereita. Hakeutukoon muualle, jos ei oravanpyörässä juoksua jaksa. Hakekoon pillerirasian, jos ei kunnalliseen hoitoon pääsyyn odottamista jaksa/ei ole varaa yksityiseen. Häipyköön. Money talks, shit walks, niinkö? Sillä se hoituu. Ampukoon itsensä. Ikävä kyllä viime aikoina myös monen sivullisen, läheisen ja myös tuntemattoman, sekä kaikkien näiden uhrien omaisten kustannuksella.
Suren syvästi. Uhrien puolesta. Heidän omaistensa puolesta. Ja ennenkaikkea tekijän puolesta. Sen, joka jäi yksin. Ja purki yksinäisyytensä näin.
Milloin ihmeessä tajutaan, ettei näin voi jatkua!!? Milloin ihmeessä tajutaan, että pahoinvointi ei poistu kääntämällä sille selkänsä? Eikä sillä, että tiukennetaan aseenkantolakia?
Toivon hartaasti, että minulla tulee olemaan omalle pojalleni tarpeeksi rakkautta ja aikaa. Aikaa kuunnella, leikkiä ja touhuta. Toivon, että pystyn hänelle opettamaan, ettei materia, merkkivermeet ja ulkoinen, näennäinen täydellisyys välttämättä tee onnelliseksi. Että avarakatseisuus, muiden huomioiminen ja elämän kunnioittaminen, kuitenkin itseään ja omia mielipiteitään unohtamatta, on se, miten elää ja menestyä. Olla oman elämänsä menestyjä. Ei vatsahaavoineen ja Prozaceineen pörssiyhtiön menestyjä. Niin toivon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti