Perillä aavikolla

Täällä ollaan. Hiekkalaatikolla. Suurella sellaisella. Jo neljäs viikko alkamassa uudessa maassa, mutta oman rakkaan tietokoneeni sain muuttokuormassa vasta viikko sitten. Aika on kulunut kuin siivillä, juurihan vasta paimensin kotona Suomessa pikku Linusta hänen kiivetessä portaita ylös, kammetessa jääkaappiin, uuniin, komeroon, vessanpönttöön jne jne. (vastaava paimentaminen toistuu portaita lukuunottamatta täällä kiihtyvällä tahdilla) ja siinä ohessa pakkasin laukkuja ja muuttofirma kävi tyhjentämässä ruokahuoneen tänne tulevista tavaroista.

Mutta eihän kaikki voi sujua kuin Strömsössä - muuttofirman saapumista edeltävänä päivänä olin juuri saanut soiton Matkahuollosta, että lompakkopakettini oli saapunut pikana Turusta, joten tein lähtöä sitä hakemaan. Pikkumies ulkovaatteisiin, maito- yms eväät matkaan mukaan, kannan hänet ja tavarat autoon ja käynnistän. Eikun käynnistän. Ei mitään! Auto päätti sitten juuri sinä päivänä sanoa sopimuksen irti, ei käynnistynyt millään ilveellä ja allekirjoittaneen väsymys ja frustraatio otti vallan. Ei vähiten siksi, että muiden asioiden lisäksi juuri sinä päivänä oli tarkoitus ajaa Vantaalle ostamaan syntymäpäivälahja miehelle - kitaralle kotelo. Jos en saisi sitä nyt, se jäisi muuttokuorman kyydistä. Soittopyyntö Petrille Ruwaisiin. Ihan kuin hän voisi asialle mitään sieltäkäsin, mutta hän sai kuitenkin soittaessaan itkupotkuraivarin niskoilleen - pirun väsymys, hlvtin auto, stnan kaikki, ei jaksaa enäääääää, byääää!!! Enkä tietenkään voinut kertoa tuota kitarakoteloasiaa, joka harmitti eniten. Melkein autonpökälettä enemmän. Soitto kaverille. Ihana, kultainen Emilia toi kuumeisena autonsa lainaksi ja pääsin käymään kitarkotelo-ostoksilla sekä sanomaan heipat koirani eläkekodissa Maiju-murun luona ennen lähtöä.

Seuraavana aamuna tulivat Viktor Ekin sedät sekä mummo ja vaari akkulaturin kera. Auton akku laturiin koko päiväksi, mutta iltapäivällä ei edes luvannut. Lohduton "önk önk önk" ja sen päälle "klik". Soitto autokorjaamolle. Haa, nainen luurissa, joten korjaamon kaveri kysyi pilke äänitorvessa, olenko tarkistanut, että tankissa on bensaa. Njän njän... No, kävimme puhelimitse läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin syyt käynnistämättömyyteen (kuten pieni veemäinen partaansa naurava menninkäinen konepellin alla...), jonka jälkeen vaarin kanssa hinattiin auot korjaamolle. Sinne jäi, katsovat kun ehtivät. Ehtivät lähtömme jälkeisellä viikolla ja akkuhan siinä oli loppuslutkaputfinito ja sen pituinen se. Veljien ja veljenpojan avustuksella auto on sittemmin päässyt takaisin kotipihaan odottamaan  myyntiä tai vaihtoehtoisesti meitä kotiin tuleviksi, nastarenkaat alla, sillä eihän niitäkään sitten ehditty vaihtamaan. Eikä pesemään.

Lähtöpäivänämme 15.4. veljeni perheineen tuli viemään pojan ja minut lentokentälle. Vielä viimeiset piha- ja tupatarkastukset kotona, ovet lukkoon ja matkaan! Lentokentällä sai odotellessa taas kiitellä suomalaisten itsekkyyttä - roudasin kahta kassia ja poikaa rintarepussa ja kyselin kärryä, johon olisin saanut pojan istumaan. Tyhjää ei löytynyt, mutta eräällä lähtöportilla seisoi nainen , kärryjen kyydissä kevyt takki ja pikkureppu ja kävin kysymässä, voisinko saada kärryn, kun hän jo siinä odotteli lentoaan ja saisin vähän kevennettyä kantamuksia. No ei, ei ainakaan ihan vielä, mutta jos puolen tunnin päästä en ole kärryä löytänyt, voin tulla kyselemään uudelleen, niin ehkä... (puoli tuntia siis meni hänellä siirtää reppunsa ja takkinsa kärryiltä sohvalle) Kiitin avuliaisuudesta ja kävelin ristiin rastiin hiki valuen löytääkseni lopulta Schengen-alueen edustalta nurkkaan piilotetun kärryn. Linuskin riemastui, kun pääsi istumaan kärryihin  ja näkemään kunnolla, mitä ympärillä tapahtui. Geneven lähtöportilla eivät meinanneet millään uskoa että 9 kk:n ikäisellä vauvalla on oma lippua ja paikka. Se luksus kannatti ilman muuta hyödyntää, kun tämä matka meni työnantajan piikkiin, tosin suurimmaksi osaksi hän oli sylissäni tämän matkan verran. Lennolla hän hauskuutti ympärillä istuvia höpöttämällä suureen ääneen ja yrittämällä repiä edessä istuvan herrasmiehen hiuksia.

"Please read the safety pamphlet in the seat pocket in front of you and note your nearest emergency exit."

Genevessä taakankevennyskärryt loistivat poissaolollaan, mutta runsaan 3 tunnin odotus jatkolentoa varten meni yllättävän nopeasti. Kävimme syömässä, kiertelimme kauppoja ja menimme lähtöportin aulaan odottelemaan heti, kun se oli tiedossa. Abu Dhabin lähtöportilla henkilökunnasta eräs mies  kaappasi hymypojan syliinsä ja leikki hänen kanssaan meidän transferlippuja tulostaessa. Pääsimme vielä ensimmäisenä koneeseen, kunnon V.I.P. -kohtelua :) Ihan kuten Suomessakin... NOT. Mitenkä tuntuu, että kun pääsee kotimaan rajojen ulkopuolelle, pikkulapsen kanssa on niin paljon mukavampaa liikkua yleisillä paikoilla?

Koneessa oli sen verran tyhjää, että saimma vaihtaa varauloskäyntipaikkamme kätevämpään "normaaliin" penkkiriviin, joka olikin kokonaan meitä varten. Tälläkin lennolla pojalla oli oma paikkansa, ja kun nosti käsinoja ylös, meillä oli aivan ruhtinaallisesti tilaa nukkua. Ennen nukkumista tosin Linus ystävystyi ja leikki piilosta käytävän toisella puolella istuvan Thaimaalaispariskunnan kanssa. Kikatuksesta ei meinannut tulla loppua, oli niin  hauskaa että! Kunnes Unimasa heitti soraa silmiin ja Linus nukkui melkein perille asti. Itse katsoin Mission Impossiblea, kunnes en katsonut enää, vaan liityin unikekojen seuraan.

Perillä Abu Dhabissa jälleennäkeminen miehen/isin kanssa oli ihanaa! Linus ei 1,5 kuukauden eron jälkeen onneksi isäänsä ujostellut, vaan hyökkäsi syliin, ihna kuin olisimme viimeksi ed. iltana sanonut hyvästit.  Perillä koimme myös vahvan Déjà vu -ilmiön - kuten edelliselläkin UAE-matkalla ennen joulua, matkarattaat ja turvaistuin olivat jääneet Geneveen ja tulisivat seuraavalla lennolla, runsas puoli vuorokautta myöhemmin. No, eipä se ole matkamies eikä mikään, jos ei yhtä päivää jaksa rymytä suurkaupungin sykkeessä aamukuudesta ilta kymmeneen pitkän lennon jälkeen. Ilman turvaistuinta emme kuitenkaan olisi voineet lähteä ajamaan aavikolle, joten jäimme odottamaan ja samalla tilasimme Mothercarsta uuden Maxicosin, astetta isommalle vauvapersoonalle.

Pakolliseksi muodostuneen Abu Dhabi -päivän aikana mama ehti ostaa itselleen uudet kengät, luonnollisesti. Dumond näytti ulospäin sellaiselta ankealta Burberrytätikenkäkaupalta, mutta sieltä löytyikin ihanat oranssit ballerinat. Lisäksi päivään mahtui Starbucks-kahvit, lounas Food Court - hlvtissä (vrt Helsingin Forumin alakerta), ulos ja sisään miljoonaan vaatekauppaan ja illalla testattiin vielä taistelukestävyys Ikeassa. Keskiyön tunteina Ruwaisiin saapui hyyyvin väsynyt perhe, ja seuraava päivä menikin pääosin huilatessa

Ja tähän ei tule pisteitä lauseen loppuun, koska hetken mielijohteesta painoin kirjoittaessa namiskaa, . joka päätti kääntää lukusuunnan arabiaksi.  Tiedoksi vaan pisteenviilaajille.