Viime viikonloppuna nautimme siitä, ettei tarvinnut lähteä yhtään minnekään, vaan viettää ensimmäistä kotiviikonloppua täällä koko smurffiperhe*. Ja tehdä, mitä haluttiin, kuten kaikenlaista.
Torstaina saimme Ikeasta kalusteita kera kahden riuskan assemblymiehen. Kasaus sujui huomattavasti näppärämmin kuin että itse olisi joutunut tarttumaan ikea-avaimeen yms vimpaimiin, tosin Linus oli sitä mieltä, että olisi helposti voinut mennä jeesaamaan, ainakin tutkimaan porkonetta... Kaikki muu meni vaihteeksi kuin sillä Pohjanmaalaisella tilalla, jossa askartelee, remontoi ja kokkaa niitä iloisesti hymyileviä suomenruotsalaisia, tiedättehän, mutta ruokapöydän pöytälevypakkauksen auetessa huomasimme, että toisessa levyssä oli n. 30 cm halkeama. Eli elämme ilman ruokapöytää vielä viikon tai pari - eipä se tee tässä kohta kuukauden kestäneessä retkielämässä suurempaa konkurssia.
Illalla oli järkätty uusien ja vanhojen eurolapsiperheiden miittinki uusien kerrostalojen leikkipakalle. Siellä olikin kiitettävästi porukkaa paikalla, tutustuttiin mukaviin uusiin ihmisiin ja tuntui vähän hassulta, että jo tässä ajassa Linukselle oli muodostunut oma sosiaalinen piirinsä, daycaresta tutut isommat pojat tulivatheti Linusta moikkaamaan. Suurin osa paikallaolleista oli belgialaisia, me edustimme yksin suomalaisia tällä kertaa. Pari pariskuntaa oli myös Ruotsista ja pari Uudesta Zeelannista (euro - yeah, right) Siinäpä smurffiperhe jäi näppärästi suustaan kiinni, ja taisimme olla viimeisiä kotiinlähtijöitä. Tai no, teimme koukkauksen naapurikaupunki Ghayatin LuluExpressiin, josta kerroinkin jo toisaalla. Ghayati ei ole kaksinen kaupunki, mutta kuten Ruwaisinkin, pääkatujen reunat oli siisitisti hoidettuja, oli kukkaa ja muotoonleikattua pensasta, ja ok, tokihan palkat ovat mitä on näille viheralueita hoitaville vierastyöläisille, mutta silti tuli miettineeksi, miten epäsiistejä moni viheralue on kotimaassa kaiken maailman säästöjen takia verrattuna näihin täällä. Kun ei edes nurmikoita leikata, kasvavat heinää...
Perjantai - laiska kotipäivä, mukavaa. Illalla kävimme kävelyllä puiston poikki ostamaan jätskit kioskikaupasta ja katsomassa huvipuiston vempaimia. Kyllä, täällä on oma lasten huvipuisto, epäselväksi on jäänyt toistaiseksi, onko masiinat maksullisia vai ei, mutta huvittelualue on auki joka ilta klo18–23. Kotiin tullessa lapsi unten maille ja máma ja bába istahti parvekkeelle juomaan lasilliset punaviiniä Arabian kuuta ja tähtitaivasta ihaillen. Isn't it romantic...
Lauantai oli pyhitetty paikallisen hotellin poolilla ja rannalla hengailuun - tietenkin juuri silloin, kun asteita oli 47 ja aavikolta puhalsi kummallinen kuuma tuuli, vähän kuin kuumailmapuhaltimen ääressä olisi istuskellut. Jännä ilmiö. Uima-allas olikin siten kovassa käytössä, ei oikein vedenpinnan yläpuolella voinut olla. Kävimme myös vuoronperään snorklaamassa meressä toisen lotratessa pienen vesipedon kanssa altaalla/rantavedessä. Linus on täällä hotellilla suuri ihmetyksen aihe, kun sukeltaa (Suomessa kävimme koko talven vauvauinnissa) eikä pelkää vettä pätkän vertaa.
Mama kävi snorklaamassa kahdesti - toisella kerralla ruotsalaismiehen ohjeistamana koralliriutalla reippaan kävelymatkan (vesi melko matalalla) päässä hotellilta. Oli hienoja kaloja juu, mutta yhtäkkiä tuli tunne, että olen liian kaukana rannasta, täällä on liikaa vettä** ja liikaa riuttaa, hotellille on liian pitkä matka ja minulla on liian jano. Lisäksi rantavedessä tallustellessa takaisinpäin tuli olo että pienten aaltojen liplatus kaataa minut ja horisontti vääntyy... Ensimmäinen kuumuuden aiheuttama nestehukka on siis täten koettu. Mielenkiintoista. Olimme fiksuna pitäneet huolta siitä, että pienihmisellä oli sekä vettä että maitoa, UV-suojahaalari, suojakertoimet, lippikset jne mutta itse joimme poolin ääressä ruuan kera fantan mieheen ja puolikkaan pikkupullon vettä. Oi järki, missä olitkaan kaikkien 5 tunnin aikana!? Kotiinpäästyämme nesteytimme kaksin käsin; vettä, mehua, suoalpähkinöitä väliin, vettä, mehua, mehujäät... Oppia ikä kaikki. Ja kokonaisuutena mahtavan mukava päivä.
(* Tämän smurffiarvonimen takana on tarina oikeasta elämästä ja blondista, joka "ei todellllllakaan deittaa mitään smurffeja", eli miehiä , jotka on alle 175 cm pitkiä. Omani on 171 cm. Oikein mukava on silti.)
(** Tämä taas on ennenkin koettu, sukelluksen yhteydessä. Meressä on ajoittain liikaa vettä, mielestäni.)
Torstaina saimme Ikeasta kalusteita kera kahden riuskan assemblymiehen. Kasaus sujui huomattavasti näppärämmin kuin että itse olisi joutunut tarttumaan ikea-avaimeen yms vimpaimiin, tosin Linus oli sitä mieltä, että olisi helposti voinut mennä jeesaamaan, ainakin tutkimaan porkonetta... Kaikki muu meni vaihteeksi kuin sillä Pohjanmaalaisella tilalla, jossa askartelee, remontoi ja kokkaa niitä iloisesti hymyileviä suomenruotsalaisia, tiedättehän, mutta ruokapöydän pöytälevypakkauksen auetessa huomasimme, että toisessa levyssä oli n. 30 cm halkeama. Eli elämme ilman ruokapöytää vielä viikon tai pari - eipä se tee tässä kohta kuukauden kestäneessä retkielämässä suurempaa konkurssia.
Illalla oli järkätty uusien ja vanhojen eurolapsiperheiden miittinki uusien kerrostalojen leikkipakalle. Siellä olikin kiitettävästi porukkaa paikalla, tutustuttiin mukaviin uusiin ihmisiin ja tuntui vähän hassulta, että jo tässä ajassa Linukselle oli muodostunut oma sosiaalinen piirinsä, daycaresta tutut isommat pojat tulivatheti Linusta moikkaamaan. Suurin osa paikallaolleista oli belgialaisia, me edustimme yksin suomalaisia tällä kertaa. Pari pariskuntaa oli myös Ruotsista ja pari Uudesta Zeelannista (euro - yeah, right) Siinäpä smurffiperhe jäi näppärästi suustaan kiinni, ja taisimme olla viimeisiä kotiinlähtijöitä. Tai no, teimme koukkauksen naapurikaupunki Ghayatin LuluExpressiin, josta kerroinkin jo toisaalla. Ghayati ei ole kaksinen kaupunki, mutta kuten Ruwaisinkin, pääkatujen reunat oli siisitisti hoidettuja, oli kukkaa ja muotoonleikattua pensasta, ja ok, tokihan palkat ovat mitä on näille viheralueita hoitaville vierastyöläisille, mutta silti tuli miettineeksi, miten epäsiistejä moni viheralue on kotimaassa kaiken maailman säästöjen takia verrattuna näihin täällä. Kun ei edes nurmikoita leikata, kasvavat heinää...
Perjantai - laiska kotipäivä, mukavaa. Illalla kävimme kävelyllä puiston poikki ostamaan jätskit kioskikaupasta ja katsomassa huvipuiston vempaimia. Kyllä, täällä on oma lasten huvipuisto, epäselväksi on jäänyt toistaiseksi, onko masiinat maksullisia vai ei, mutta huvittelualue on auki joka ilta klo18–23. Kotiin tullessa lapsi unten maille ja máma ja bába istahti parvekkeelle juomaan lasilliset punaviiniä Arabian kuuta ja tähtitaivasta ihaillen. Isn't it romantic...
Lauantai oli pyhitetty paikallisen hotellin poolilla ja rannalla hengailuun - tietenkin juuri silloin, kun asteita oli 47 ja aavikolta puhalsi kummallinen kuuma tuuli, vähän kuin kuumailmapuhaltimen ääressä olisi istuskellut. Jännä ilmiö. Uima-allas olikin siten kovassa käytössä, ei oikein vedenpinnan yläpuolella voinut olla. Kävimme myös vuoronperään snorklaamassa meressä toisen lotratessa pienen vesipedon kanssa altaalla/rantavedessä. Linus on täällä hotellilla suuri ihmetyksen aihe, kun sukeltaa (Suomessa kävimme koko talven vauvauinnissa) eikä pelkää vettä pätkän vertaa.
Mama kävi snorklaamassa kahdesti - toisella kerralla ruotsalaismiehen ohjeistamana koralliriutalla reippaan kävelymatkan (vesi melko matalalla) päässä hotellilta. Oli hienoja kaloja juu, mutta yhtäkkiä tuli tunne, että olen liian kaukana rannasta, täällä on liikaa vettä** ja liikaa riuttaa, hotellille on liian pitkä matka ja minulla on liian jano. Lisäksi rantavedessä tallustellessa takaisinpäin tuli olo että pienten aaltojen liplatus kaataa minut ja horisontti vääntyy... Ensimmäinen kuumuuden aiheuttama nestehukka on siis täten koettu. Mielenkiintoista. Olimme fiksuna pitäneet huolta siitä, että pienihmisellä oli sekä vettä että maitoa, UV-suojahaalari, suojakertoimet, lippikset jne mutta itse joimme poolin ääressä ruuan kera fantan mieheen ja puolikkaan pikkupullon vettä. Oi järki, missä olitkaan kaikkien 5 tunnin aikana!? Kotiinpäästyämme nesteytimme kaksin käsin; vettä, mehua, suoalpähkinöitä väliin, vettä, mehua, mehujäät... Oppia ikä kaikki. Ja kokonaisuutena mahtavan mukava päivä.
(* Tämän smurffiarvonimen takana on tarina oikeasta elämästä ja blondista, joka "ei todellllllakaan deittaa mitään smurffeja", eli miehiä , jotka on alle 175 cm pitkiä. Omani on 171 cm. Oikein mukava on silti.)
(** Tämä taas on ennenkin koettu, sukelluksen yhteydessä. Meressä on ajoittain liikaa vettä, mielestäni.)
Voi olen niin kateellinen tuosta lämmöstä vaikka sitä on kyllä aika paljon. Ihana seurata miten elämänne etenee uudessa paikassa. Muista kertoa myös uusista ruokaresepteistä :) t. Johanna
VastaaPoista